Hohhoijaa. Suutarin lapsilla ja niin edelleen, mutta päivitinpäs vihdoinkin noita AIMedian sivuja. Tarkoitus on ollut tehdä se jo kauemman aikaa, mutta jostain syystä ei ole tullut tehtyä. Nytkin kello on kohta kaksi yöllä ja edelleen väännetään.
No, sainpahan jotain tehtyä. Muutin sivuston PHP-pohjaiseksi, vaikka sitä vasta vain muutamassa kohdassa tarvitaan. Tarkoitus on lähitulevaisuudessa ottaa käyttöön CSS-taitto, kunhan saan sen viimeisen ongelman selvitettyä. Enhän minä voi omilla sivuillani käyttää taulukkotaittoa, kun kerran propagandoin sitä vastaan tuolla Stupid Tablesin puolella.
Mutta sivustoa on siis päivitetty. Harmi, että niitä hauskimpia ja edustavimpia töitä ei saa laittaa esille, ettei vain vahingossa kävisi ilmi, että freelancerit ja alihankkijat ne työt ihan oikeasti tekevät. Eli ette sitten niitä näe. Onneksi jotkut työnantajat ymmärtävät yrittäjiäkin.
Okay, rant over. Unta palloon.
A.