Jokin aika sitten selvisi, että Google on rahoittanut Mozillan kehitystä jo pitkään. Nyt Google julkisti ensimmäisen (?) kaupallisen käyttökohteen Mozillan ja Firefoxin “prefetching“-toiminnolle. Jos käytät Mozilla-selainta Googlessa, ladataan relevanteimmat hakutulokset automaattisesti selaimen välimuistiin nopeampaa avausta varten.
Äkkiseltään kuulostaa hyvältä idealta, mutta entäpä, jos kyseessä onkin hakusana, joka löytää “oikeiden” sivujen lisäksi myös arveluttavampaa materiaalia? Esimerkiksi arabimaissa työntekijä voi saada potkut, pornosivujen katselusta. Yritä siinä sitten selittää, että Googlehan ne haki… Eikä Suomessakaan varmaankaan katsella hyvällä, jos työntekijöiden koneelta alkaa löytymään arveluttavaa materiaalia vaikkapa uusnatseista tai terroristeista.
Mielenkiintoista. Alkaa pikkuhiljaa Googlenkin kaikkivoipaisuus murentua. Alkoivatko liian ahneiksi?