…johtuu pitkälti siitä, että olen viiden vuoden freelancer/yrittäjä-uran jälkeen päätynyt päivätöihin. Tosin osa-aikaisiin, mutta tällä hetkellä osa-aikaisuus tarkoittaa pitkälti täysipäiväistä homma juhannukseen saakka. Ovat muut hommat jääneet vähän jalkoihin, kun pitää toimistolla viettää päivät.
Tarkoituksena on tuottaa tässä seruaavien viikkojen aikana kuitenkin muutama uusi “juttu” nettiin, ja työt onkin jo aloitettu. Saapa nähdä, milloin saan ne viimeisteltyä, kun tuossa yksi Flash-pelikin odottaa vielä viimeistelyään. Ja sitten pitäisi vielä kirjoittaa kännypeleistä ja uusista konsoleista. Eli hommia riittää, toivottavasti rahatkin tulevat ajallaan, usein firmat vain maksavat palkat aivan liian myöhään…
Nyt on taas vaihteeksi ollut hommia enemmän kuin ihminen kykenee hoitamaan, joten blogi on jäänyt hiukan ajastaan jälkeen… Palaan noihin kiireisiin vähän myöhemmin.
Päivitetään nyt kuitenkin Google-uutiset, kun niitä on tullut enemmänkin kerrottua tässä(kin) blogissa.
***
Google tarjoaa rekisteröityneille käyttäjilleen personoitua etusivua. Mitään ihmeellistä tuo personointi ei tuo, saat valita haluamasi uutiset sekä muutaman viihtellisemmän palvelun väliltä. Sää ei tietenkään toimi Suomessa asuville. Jotenkin tulee mieleen Yahoo!n vastaava palvelu, joka sittemmin kuopattiin hiljaisuudessa (?). Mutta kaipa Googlella riittää rahaa huonoihinkin päätöksiin. GMailinkin saa kätevämmin tarkastettua Firefoxin extensionilla, eikä tarvitse pitää tunnuksiaan auki…
***
Personoinnin lisäksi Googlea kehitetään ihan järkeväänkin suuntaan. Nyt se osaa jo beta-versiossa ehdottaa hakusanoja ja niiden oikeinkirjoitusta _ennen_ varsinaista hakua ja kaiken lisäksi näyttää, montako tulosta milläkin hakusanayhdistelmällä löytyy. Tsekatkaa GoogleSuggest.
Microsoft piti julkistusjuhliaan uudelle XBoxille, jonka nimeksi on “vahvistunut” Xbox 360 (toivottavasti tuo ei viittaa toimintapäiviin) vaikka myös uudempaa Xenonia vielä ehdotellaan.
Julkistusjuhlissa oli tiukka valvonta, mutta siltikin joku onnistui nappaamaan kamerakännykällä ensimmäisen kuvan uudesta laitteesta. Myös uudesta ohjaimesta on saatu kuvia. Kuvien perusteella on jo päätelty uusia ominaisuukisa, kuten EyeToy-tyypisen kameran sisällyttämistä koneeseen ja ohjaimen langattomuutta sekä uusia ominaisuuksia.
Niih. Kuka ostaa? Kuolevatko edellisen polven konsolit samalla tavalla kuin PSOne?
Nytkö se sitten meni? Maine nimittäin. Google teki ainakin minun ja ilmeisewsti monen muunkin mielestä tähänastisen uransa pahimman mokansa avaamalla välityspalvelimensa, Google Web Acceleratorin. Ideana on, että Google tallentaa kaikki sivut, joilla ohjelmaa käyttävä surffailija käy. Sivut tallennetaan Googlen omaan välimuistiin, josta niitä sitten lataillaan käyttäjille, jotka eksyvät samoille sivuille.
Ihan ensimmäiseksi, tuollainen proxyhan on täysin turha. Monilla ISP:illä on jo ihan toimiva proxy, eikä laajakaistayhteydellä moisesta proxysta ole kuin haittaa, sehän hidastaa liikennettä. Toiseksi ja paljon pahemmaksi ongelmaksi nousevat turvatekijät. Googlen Webaccelerator kun tallentaa myös nettisähköpostit, keskustelupalstojen yksityisviestit ja käyttäjäasetukset. Jos tiedät, mitä etsit ja uhrisi käyttää Googlen proxya, ei tietojen saamiseen tarvita URL:in muokkausta kummempaa hakkerikokemusta. Kolmanneksi, Googlen proxy käy koko ajan läpi linkkejä surfaamallasi sivulla ja hakee niitä välimuistiinsa. Suurin osa tämän proxyn lataamista sivuista on siis sellaisia, joita ei kukaan koskaan edes katso.
Muita ongelmia Webacceleratorista aiheutuu mm. JavaScript-varmistuksille, Webaccelerator kun ajaa esim. delete-komennot, vaikka käyttäjä ne peruisikin.
Lisäksi koko Google (ja GMail, mainokset sekä Webaccelerator) oli pitkään alhaalla, virallisesti syy oli DNS-palvelimen kaatuminen, mutta ainakin screenshotit ja toiminta viittaavat siihen, että kyseessä oli jotain vähän vakavampaa. Kenties Webaccelerator iski takaisin? Joku Googlen työntekijä surffaili Webacceleratorin kanssa asetussivuille ja ne tallennettiin proxyyn? Ironiaa, anyone?
***
Microsoftia on usein syytetty paholaisen tuotteeksi, mutta nyt niitäkin teorioita täytynee muuttaa. Pedon luku on nimittäin muuttumassa! Entinen “666″ on kuulemma käännösvirhe, ja oikea pedon luku on “616″. Koko tarina täällä. Nyt joku äkkiä vääntämään teoriaa Googlesta ja 616:ta.
XBoxin seuraaja on sitten nimeltään Xenon, ainakin toistaiseksi. Itse Bill Gates väittää, että Xenon lyö Sonyn kilpailijan laudalta. Ainakin specsejä katselemalla luulisin, että Sony voi hyvinkin pistää paremmaksi, ainakin ihan perus-peli-PC:kin pärjää hyvin. Erikoistuneet prossut tietysti auttavat asiaa, mutta saas ny nährä. En oikein usko, että tuosta kolmen prossun yhteistyöstä välttämättä saadaan kaikkea irti.
Aiemmin konsoleistakin otettiin kaikki irti, nykyään kun konsolilla yksi peli nykii huonon optimoinnin takia, aletaan heti kehittää uutta versiota konsolista. Näinköhän tämä on oikea etenemistapa. Ja kuinka paljon enemmän tehoa pelit voivat vielä vaatia?
Kylläpä on taas hyvät selitykset Yhdysvaltain armeijalla.
Olivat julkaisseet salaista tietoa netissä, koska työntekijät eivät osanneet muokata PDF-tiedostoja. Tietojen poistamisen sijaan salaiset tiedot oli “poistettu” yliviivaamalla.
http://www.digitoday.fi/showPage.php?page_id=14&news_id=43727
Milloinkohan yritykset tajuavat, että ATK- ja IT-koulutukseen kannattaisi oikeasti käyttää rahaa? Tampio on tampio, vaikka työhaastattelussa väittäisi mitä. Onpa vastaan kävellyt sellaisiakin yksilöitä, jotka ihan suoraan ovat valintatilanteessa valehdelleet. Mitä sellaisella käytöksellä voittaa? Petos paljastuu kuitenkin ja työpaikka lähtee alta.